Jyry ja vuosi 1918

Vuosi 1918 on aivan ratkaiseva Suomen työväenurheilun ja Jyryn kannalta. Tämän otsikon alle poimitaan palasia aiheesta, mm. henkilöistä. Kipinän tähän antoi Suomen urheiluhistoriallisen seuran kokous 25.3.2002. Kokouksessa palkittiin vuoden 2001 urheiluhistoriallisesta teosta kotkalainen Hannu Eklund, joka oli julkaissut teoksensa "Kotkan urheilun historia 1800-luvulta 1950-luvulle". Työn innoittajana ja neuvonantajana on toiminut Jyryn 75-vuotishistorian kirjoittaja Leena Laine. Yhtymäkohdat Jyryn ja kotkalaisurheilun kanssa ovat moninaiset, kuten seuraavasta näkyy. Tämän otsikon ja "Jyry ja muut seurat" nitominen yhteen on tarpeen Kotkan Riento- seuran muodossa. Tämä tehdään myöhemmin.

Adam Malm on historian merkittävimpiä jyryläisiä. Kuitenkin hän asui lähes koko elämänsä Kotkassa. Toki hän oli koko elämänsä myös jyryläinen, seuramme kunniajäsen - mitä syvimmän kumarruksen kera.

Tämänkin jutun perustiedoista saamme kiittää Hannu Eklundin mainiota kotkalaishistoriaa sekä tietysti Leena Lainetta.

Aatu Malm syntyi pappilan torpan savusaunassa Jäppilässä 16.6.1892. Adam-nimi vakiintui myöhemmin käyttöön. Metsätyömies-uran jälkeen hän muutti Ville-veljen perässä Karhulaan (15-vuotiaana) ja sitten Kotkaan 1908. Vanhalan leipomossa hän oli yli 3 vuotta leipurin opissa, sitten yhden talven Helsingissä rakennustöissä. Tältä ajalta ei ole vielä merkintöjä osallistumisesta Jyryn toimintaan.

Kotkan Riento oli Malmin itsestään selvä valinta. Vuonna 1913 hänet mainitaan yhtenä lupaavimmista kotkalaispainijoista. SVUL:n Kymenlaakson piirin mestaruuden hän voitti ainakin mailin viestinjuoksussa. Joukkueen 800 m:n osuuden juoksi Riku Heikkilä, 400 m August Andersson, 209 m Alarik Grönroos ja 200 m Adam Malm. Hannu Eklund kertoo joukkueen kuvan olleen myös Suomen Urheilulehdessa 1914. Kuva on myös Eklundin kirjassa, lähteenä Aino Valjakan (Adamin toinen vaimo) arkisto.

Alarik Grönroos (s. 11.6.1890, myöh. Kaatra, kirjaltaja ammatiltaan) muutti Helsinkiin ja liittyi Jyryyn 5.10.1916. Hänestä tuli Jyryn johtokunnan jäsen, 10-vuotisjäsen ("vapaajäsen") n:o 196 ja paljon muuta.

Grönroosin muutto liittynee Adam Malmin Helsinkiin ja Jyryyn tuloon. Eklund kertoo Aatun herättäneen huomiota rientolaisena Jyryn paineissa alkuvuonna 1915. Jyryn Arthur Linfors puuhasi erityisesti Malmin muuttoa Helsinkiin. Eklund mainitsee Malmin liittyneen HTYn jäseneksi 1916 mutta voittaneen vielä 1916 Kymenlaakson piirin mestaruuden. Varmaankin totta, mutta Jyryn jäseneksi n:o 444 kondiittori Adam Malm on merkitty 4.11.1915. Ilman HTYn jäsenyyttä se eolisi ollut mahdollista! (Tässähän syntyy jo "tutkijoiden" tai tutkijoiden välistä lähderistiriitaa!).

Jyryn riveissä Malm saavutti raskaan keskisarjan Suomen mestaruuden vuonna 1917. Edellisenä vuonna hän oli pronssilla jyryläisten August Jokisen ja Oskari Kummun jälkeen. Oskari Kumpu (s. 29.1.1889, seuran vapaajäsen n:o 20, Jyryyn jo 15.9.1908) ehti vielä voittaa raskaan sarjan SM:n vuonna 1917. Kivenhakkaaja August Jokinen (s. 11.12.1887, vapaajäsen 82, Jyryyn 30.1.1909) siirtyi menestyksekkään uransa päätteeksi ammattilaiseksi, josta ilmeisesti myös pieni katkos jäsenyydessä. Ammattilaiseksi siirtyneen Taavi Kolehmaisen (Kaarlo Koske- otsikon alla todettu) uraa pitänee tutkia, sillä Jyrylle hän näyttänee maksaneen jäsenmaksuja jatkuvasti. Sankarikuoleman hän sai 1918, kuten edellä on kerrottu.

Heikki Lehmusto mainitsee "Painin historia"-teoksessaan Jyryn painin olleen huipussaan vuoden 1918 alussa. Viidestä Suomen mestaruudesta Jyry vei 1917 peräti kolme. Hannu Eklund arvioi malmin olleen sarjassaan maailman paras amatööripainija. Sanoisin: olympiavoittajaehdokas. Mutta toisin kävi, ei ollut olympialaisia 1916, ei tullut sen jälkeenkään. Tuli ihan muuta vuonna 1918.

Jyryn komppanian perustamisen ja toiminnan kuvaa Leena Laine erinomaisesti. Adam Malmin historiasta Eklund antaa lisätietoa. Jyryn komppanian historia on edelleen kirjoittamatta. Oskari Lamminen (8.8.1897 - 4.3.1977) kirjoitti tätä historiaa, mutta se ei ehtinyt valmistua. Lamminen toimi Jyryn komppanian kirjurina. Raumalainen Lamminen liittyi Jyryyn 1.6.1916 (vapaajäsen n:o 329 ja 1940-luvulla Jyryn kunniajäsen sekä paljon, paljon muuta).

Jyryläiset toimivat aluksi vuoden 1917 keväällä perustetuissa miliisivoimissa, keskuspaikkana työväentalo ja harjoitussalina Jyryn sali. Marraskuun 1917 suurlakon aikana perustettiin Jyryn oma kaarti, johdossa aluksi Kalle (Karl Gustaf) Säde (s. 11.10.1882, viilaaja, Jyryyn 14.2.1905, seuran vapaajäsen n:o 7). Säde muistetaan voimistelijana ja voimistelunohjaajana, mm. Jyryn naisosaston ensimmäisenä johtajana!). Kallehan se ankarasti ehdotti 1909 Affu Tannerin velan perimistä. Tiukka mies paitsi sodassa? Säteen jälkeen kaartin johdossa oli Jyryn sihteeri John "Juune" Lindberg (s. 5.6.1987, kirjaltaja, Jyryyn 10.6.1912, vapaajäsen n:o 85).

Leena Laine mainitsee ensimmäiseksi luotettavaksi dokumentiksi komppanian olemassaolosta ilmoituksen Työmies-lehdessä 24.11, jossa komppania kutsuttiin kokoon 25.11.1917 klo 10 ap. seuran voimistelusalille. Harjoitukset (usein sauvavoistelua salilla ja Säästöpankinrannassa), vartiointi ja työväestön turvallisuuden varmistaminen olivat työläisurheilijoiden vastaavia tehtäviä myös mm. Turussa, Kotkassa ja Viipurissa.

Tammikuussa 1918 tilanne kärjistyi. Painit Jyryn salilla 26.1 keskeytyivät, matot käärittiin kasaan ja tosi toimet alkoivat.

Jyryn komppanian päällikkönä aloitti Kalle Säde. Hänellä oli johdettavanaan Työväen punaisen kaartin Hgin piirin II rykmentin IV pataljoonan I komppania (Tuttavallisemmin: "Jyryn komppania"). Joukossa oli maineikkaita urheilijoita, painijoita, yleisurheilijoita ja voimistelijoita sekä yleensäkin nuoria miehiä. Alle 25-vuotiaita lienee ollut 2/3, ikähaitari ainakin 17 - 41, lähes kaikki työläisiä. Helsingissä syntyneitä vain n. 1/3, mikä sekin vastaa helsinkiläistyöläisten ja jyryläisten normaalitilannetta. Liian varovaiseksi katsotun Säteen (harjoitusaseenakin oli vain sauva!) tilalle valittiin mestarivoimistelija Hjalmar Marttinen (s. 1.4.1984, maalari, Jyryyn 15.9.1908). Marttinen oli voimistelija, voimistelunjohtaja, johtokunnan jäsen ja paljon muuta. Hän kaatui Karjalassa Kavantsaaren rintamalla, Antrean lohkolla, Syvälahdessa 3.3. Ei ehtinyt Marttinen 34-vuotiaaksi mutta Jyryn vapaajäseneksi n:o 21 hänet nimettiin (post mortem) ennen 10 vuoden täyttymistä. Mainittakoon, että Väinö Lähteisen (vapaajäsen 22) Onni-veli oli myös kaatuneiden joukossa, mikä teki VL:stä kovin katkeroituneen, vaikka ei punakaartissa taistellutkaan (tai juuri siksi).

Salskea painija (pituus 182 cm) Adam Malm valittiin 25-vuotiaana Jyryn komppanian päälliköksi, vaikka hän ei kuulusteluissa myöntänytkään ottaneensa tehtävää vastaan. Karjalassa oli Marttisen johdolla tehty ehkä liiankin uhkarohkeita operaatioita. Tappiot olivat suuret. Karjalaan lähti 130 jyryläistä ja näiden toimien jälkeen oli Lempäälän lohkolle siirryttäessä jäljellä vain 68 taistelukuntoista miestä (10 oli myös palannut Helsinkiin). Marttisen ja muiden Kavantsaaressa kaatuneiden yhteishautaukseen kutsuttiin seuratovereita Työmies-lehdessä 29.3.1918. Jyryläiset olivat saaneet urheutensa ansiosta myös erityioikeuden seuran merkkiin käsivarsinauhassa.

Lempäälässä Taisteltiin Tampereen valtauksen (piiritys alkoi 24.3) lopun alkua enteilevää viivytystaistelua. Kovien tappioiden jälkeen Jyrystä lähti apujoukkoja John Lindbergin johdolla. Lindbergin kovan tuomion pituutta olen ihmetellyt. Hän lusi Tammisaaressa ja muistaaksen Turussa vuoteen 1923, jolloin palasi Jyryn sihteeriksi! Malm vapautui jo 1920. Mutta sitten Malmiin takaisin!

Jyryn komppania joutui perääntymään Lempäälän lohkolta Lahteen, missä Malm haavoittui vakavasti 24.4.1918. Vapunpäivänä 1.5 hänet vangittiin Lahden lähellä ja lähetettiin 13.5 Lappeenrantaa. Sairaalassa olon tähden kuulustelut viivästyivät. Aatu kertoi 10.7 kuulustelijoille olleensa viimeksi työssä (punaisten) Elintarvikelautakunnan perunaosastolla ja liittyneensä punakaartiin vasta 10 maaliskuuta, siis viikko Marttisen kuoleman jälkeen (Eklund, s. 79). Hän kertoi olleensa Leukaman kylässä (Lempäälä) etuvartiossa vahdissa kolme viikkoa, sitten Valkeakoskella ja edelleen siirtyneensä laivalla Hämeenlinnaan, josta Lahden edustalle, missä haavoittui. Osoitteekseen hän ilmoitti Helsingissä Saariniemenkatu 8 (tyypilliä jyryläistienoita).

Kuulustelulausunnon mukaan Malm "ei näyttänyt villiltä punaiselta". Toisaalta todetaan, että on vaikea sanoa, oliko Malm kertonut kaiken ja totuudenmukaisesti. Valkoisen esikunnan tiedusteluosasto ilmoitti 15.7 Malmin ("sokerileipuri ja mestaripainija") toimineen jo 15.3 alkaen komppanianpäällikkönä. Ilmoitus perustui mm. monien punavankien kertomuksiin, mm. sekatyömies Väinö Armas Dufvan (hän ei selvinnyt hengissä). Toisaalta rautasorvari Vilho Hänninen oli kertonut, että päälliköksi valittu Malm ei ollut ottanut tehtävää vastaan, vaikka käytännössä hoitikin tehtävää. Malm itse kertoo sotamuisteluksissaan (vudelta 1977), että päällikkönä oli Laakso.

Oli miten oli, kuritushuonetta tuli 12 vuotta ja kansalaisluottamus meni tämän päälle 15 vuodeksi eli Malm olisi saanut tämän takaisin vuonna 1946 sopivasti seuraavan sodan jälkeen. Armonanomus laski tuomion 10 vuoteen. Hänet siirrettiin jonnekin (ehkä Hennalaan), missä kondiittori pääsi keittiötöihin. Armahdus tapahtui sitten jo vuonna 1920, mutta yksityiskohdat ovat hämärän peitossa (Eklund). Oliko ollut sopimus "tästä ei sitten puhuta" (arvelu: IP).

Vapauduttuaan Adam Malm palasi takaisin Kotkaan (edelleen Eklund lähteenä kiitoksin ja kumarruksin). Hän ajatteli siirtyä takaisin Helsinkiin, "joka edellisten vuosien aikana oli tullut ikään kuin kodiksi". Kotkassa Aatu jatkoi painimista haavoittumisestaan (sirpaleita olkapäässä, selässä ja lonkassa) huolimatta. Vuonna 1922 hän mm. otteli saksalaista vastaan liitto-ottelussa Kotkassa. Leena Laineen tekemässä haastattelussa vuonna 1977 (löytyy Kansan arkistosta) hän kertoi saksalaisottelusta jo vuonna 1920.

Malm kertoo työurastaan Helsingissä, että vuoden 1917 lopulla Elannossa leivottiin vain hapanta leipää, joten kondiittorin hommien sijasta hän oli mm. Elannon Siltasaaren kahvilan ovimiehenä.

Kotkassa vuonna 1920 Malm pääsi ammattitöihin Kyminlaakson osuusliikkeeseen. Osuustoiminnasta tuli hänen hänen elämäntyönsä, mm. noin 10 vuotta myymäläneuvostossa (sääntöjen vastaisesti!) ja sitten eläkkeelle jäätyään 1954 uudelleen. Kansa-yhtiön hallintoneuvostossa hän oli noin 20 vuotta vuodesta 1945 lähtien.

Helsingissä Malm oli ollut Jyryn edustajana SVULn painijaostohallinnossa vuonna 1917. Kotkan Rientoon ja Kotkan työväenyhdistykseen Malm oli ensimmäisen kerran liittynyt 1908. Nyt hänestä tuli KTYn puheenjohtaja 30-vuotiaana vuonna 1922. Ajatelkaa, mikä historia jo 30-vuotiaaksi asti ja 60 vuotta edessä! KTY lakkautettiin 8.9.1930 ns. kommunistilakien perusteella ja sen alaosasto Riento 15.4.1931. Adam Malm pidätettiin kevättalvella 1931 kommunistina ja hän sai 21.4.1931 kolmen vuoden tuomion valtiopetoksen valmistelusta. Presidentti Svinhufvudin armahduspäätöksellä hän pääsi vapaaksi Tammisaaren pakkotyölaitoksesta 20.5.1932 (Hannu Eklund). Sodan jälkeen Malm palasi 15 vuotta lakkautettuna olleen KTYn johtoon. Samoin jatkuivat luottamustoimet, mm. Kotkan kaupunginvaltuustossa, -hallituksessa ja lautakunnissa.

Adam Malm oli koko ikänsä myös jyryläinen ja kuten edellä on todettu yksi Jyryn harvoista kunniajäsenistä. Aatu kuoli Kotkassa 26.5.1983 lähes 91-vuotiaana.

Pieni episodi on vuodelta 1952, jolloin Kaarlo Koskelo oli käymässä Suomessa. Tällöin Kotkan poliisimestari, urheilumies ja voimistelunopettaja Eino Havas (ent Örling, synt. 23.7.1885 Lempäälässä) kutsui Malmin ja Koskelon saunomaan mökilleen Pyhtäälle. Havas oli ollut valkoisten nokkamiehiä 1918. Ehkäpä hänen ja kahden painija-punapäällikön tapaamisessa 50 vuotta sitten oli nähtävissä orastavaa historian lehtien kääntymistä. Näin siitä huolimatta, että vuoden 1918 arvet olivat ja ovat vieläkin näkyvissä suomalaisessa yhteiskunnassa. Poliisimestarina Havas oli mm. vuonna 1930 ja 1931 pidättänyt innokkasti kommunisteja (täysin lain vastaisesti) ja luvannut luovuttaa heitä lapualaisten muilutettaviksi (Eklund, s. 73). Toisaalta Havaksen osaltaan kerrotaan vaikuttaneen siihen. että Aatu sai armahduksen vuonna 1932. Ehkäpä urheiluaate oli kuitenkin voimakkaampi kuin muut aatteet?

Lähteet:
• Hannu Eklund: Kotkan urheilun historia
• Leena Laine: Helsingin Jyry 75 vuotta
• Leena Laine: Adam Malmin haastattelu 1977 (Kansan arkisto)
• Jyryn johtokunnan pöytäkirjat ym. aineistot

Tukholman olympiakisoissa 1912 oli mukana 4 jyryläistä juoksijaa ja peräti 7 painijaa. Niin vain kävi, että painijoille ei herunut yhtään olympiamitalia. Ei silloin ei kaskaan myöhemminkään, paitsi työläisolympialaisissa 1925 Frankfurt am Mainissa.

Kotkaan oli vuonna 1906 perustettu työväenyhdistyksen alainen urheiluseura Riento vuonna 1906. Siihen liittyi myös Kaarlo Koskelo (syntynyt Kotkassa 12.4.1888). Alkujaan hänen nimensä oli Karl Anton Tanelinpoika Ääpälä. Hän harrasti ainakin keihäänheittoa ja jalkapalloa painin ohella. Painija Koskelo ei kiinnittänyt ennen olympialaisia juuri mitään huomiota. Hän mm. hävisi piirin kisoissa seuratoverilleen S. Ahlqvistille 5 kk ennen kisoja. Kaikesta tästä ja seuraavastakin saamme kiittää Hannu Eklundin em. aarreaitan kaltaista teosta.

Koskelo selvisi yllättäen Porin olympiakarsinnoissa joukkueeseen. Ennakkosuosikki hän ei suinkaan ollut vaan paljon kirjoitettiin Helsingin Atleettiklubin Otto Lasasesta eikä suinkaan työläisseuran tuntemattomasta Koskelosta.

Todettakoon, että Lasanen (s. 19.4.1891) otti Tukholmassa pronssia. Hän oli liittyvä Jyryn jäseneksi kansalaissodan jälkeen 10.1.1919 ja joutuva (pääsevä?) seuran viimeiseksi puheenjohtajaksi ennen lakkauttamista. 1940-luvulla hänet nimettiin Jyryn kunniajäseneksi.

Höyhensarjassa oli mukana 38 osanottajaa, joista peräti 7 suomalaista. Koskelo ei kohdannut yhtään suomalaista matkalla loppuotteluun. Hän selätti kolme vastustajaa ja voitti kaksi tuomariäänin 60 minuutin painin jälkeen. Loppuottelussa kukistui Saksan Gerstacker 18 minuutissa.

Todettakoon, että Jyryn perustajajäsen ja myöhempi kunniajäsen Johan Alfred Salonen (s. 9.3.1884) oli paljon epäonnisempi: Viiden selkävoiton jälkeen tuomaritappio (ruotsalaistuomarit!) ruotsalaiselle ja tuloksena 6. sija. Koskelon voitto oli yllätyksellinen ja ehkä onnekaskin. Koskelon lisäksi Suomeen tuli kaksi painikultaa, Emil Väreen (kevyt) ja Yrjö Saarelan (raskas sarja).

Näistä olympiavoittajista Saarela siirtyi myöhemmin ammattipainijaksi ja otteli mm. Jyrystä ammattilaiseksi siirtyneen legendaarisen Alex Järvisen (s. 24.7.1885) kanssa. HTY:n juhlasealissa Saarela ja Järvinen ottelivat haasteottelun mm. 23.1.1915 Jyryltä vuokratulla painimatolla (vuokra 10 mk). Painimaton rikkoutumisasta "vähemmässä määrin" Jyry peri lisäksi ammattilaisilta korvausta 15 mk (Jyryn johtokunta 28.1.1915).

Jyryn olympiapainijoita käsitellään myöhemmin tarkemmin, mm. Taavi Kolehmaista (s.1885). Hänen katsottiin jättäytyneen seuran ulkopuolelle (rettelöinti seuran salilla, muodollisesti maksamattomat ay-maksut, Jyryn johtokunta mm. 5.2 ja 17.2.1914). Taavi ryhtyi myös ammattipainijaksi. Hänet tapaamme myöhemmin Jyryn komppaniassa, ainoana jyryläisenä olympiaedustajana (6. sarjassa 67,5 kg), joka kaatui kansalaissodassa.

Koskelo ei Jyryyn tullut (kuten Adam Malm, s. 16.6.1892, komppanianpäällikkö hänkin ja Riennon väliaikainen lahja Jyrylle). Kotkasta Koskelo lähti Savitaipaleen rintaman päälliköksi. Valkoisten puolella olympiavoittajista taisteli komppanianpäällikkönä ainakin keihäänheittäjä Julius Saaristo. Koskelo pakeni sodan jälkeen Venäjän kautta USA:han (tarkemmin: Hannu Eklund, sivu 54). Hän kävi Suomessa olympiavuonna 1952, jolloin tapasi mm. punapäällikkö- ja seuratoveri-kollegansa Adam Malmin. Koskelo kuoli jo 21.12.1953 sydänkohtaukseen legendaarisessa suomalaiskaupungissa Oregonin Astoriassa 65-vuotiaana. Häntä 4 vuotta nuorempi Adam Malm oli elävä vielä 30 vuotta ja osallistuva pitkän elämänsä aikana monenlaiseen työväenliikkeen ym. Rientoon, vähemmän jyryssä, jonka kunniajäsen hän oli. Perusteena ei ollut Suomen mestaruus painissa 1917 jyryläisenä vaan muut ansiot.

Mainittakoon muuten, että olympiavoittaja Koskelo ei koskaan saanut Suomen mestaruutta, tuskin edes osallistui. Olympiavuonna 1912 Koskelo ei saanut osallistumisoikeutta, koska jäi pm-kisoissa kakkoseksi. Niin kovaa oli 1910-luvulla niin paini- kuin muillakin rintamalla.

Lähteet:
• Eklund, Hannu: Kotkan urheilun historia 1800-luvulta 1950-luvulle
• Laine, Leena: Helsingin Jyry 75 vuotta
• Lehmusto Heikki: Painin historia
• Jyryn johtokunnan pöytäkirjat

Teksti: Into Purme