EtusivuJohtokuntaNaisosasto (voimistelu)Rasti-JyryMelontaSalibandyVanhat sivutHallinta
Jyryn naisosasto järjesti loisteliaan liikuntanäytöksen ja teki taas suomalaista liikuntahistoriaa PDF Tulosta
23.11.2009

Helsingin Jyryn naisosasto juhli Aleksanterin teatterissa upealla tavalla 100 vuotista toimintaansa. Yleisöltä on tullut vain ylistäviä arvioita.
Liikuntanäytöksellään jyryläiset tekivät jälleen suomalaista liikuntahistoriaa. Se oli urheiluseuran voimin toteutettuna kunnioitettava suoritus.
Onnistumisen takana on tottakai vuosien mittaista seuran perinteistä osaamista ja naisten yhteinen tahto antaa  kaikkien ikäryhmien panos vaativan tavoitteen toteuttamiseksi. Yhteistyöllä sen taas teimme.
Kiitos meidän juhlavuotemme päätavoitteen onnistumisesta kuuluu kaikille mukana olleille ja tietenkin seuran naisosastolle erityisesti. Kaikki esiintyvät ryhmät yltivät parhaimpaansa. Ohjelman kokonaisuus ja kaikki eri osa-alueet oli luotu toimivaksi näytökseksi, josta ei tähtihetkiä puuttunut. Suunnittelussa oli kaikin puolin  onnistuttu.
Naisosasto puheenjotajansa Outti Havian johdolla kokosi porukan ja löysi vaativille paikoille oikeat henkilöt. Minna Närvä teki mittavan työn. Niin dramaturgimme Eero Enqvistin kuin koreografimme Isto Turpeisen ammattimainen ohjaus myös näkyi suorituksissa ja nosti koko näytöksen ihmetyttävän korkealle tasolle, vaikka kyse olikin vain urheiluseuran tuottamasta näytöksestä. Ystävämme Saarenmaalta olivat myös valmistautuneet juhlanäytökseen erinomaisesti ja heidän yhteensä 24 tytön esitykset olivat iloista nähtävää ja sopivat mainiosti kokonaisuuteen.  

Aleksanterin teatteri tarjosi juhlaan 100-vuotisnäytöksen arvoiset, historiallisen tyylikkäät puitteet. Kiitoset teatterin täyttäneelle yleisölle. Itseämme ja ennen muuta Teitä varten me tämän kaiken teimme. 

 

 

Aleksanterin teatteri

 

 

 

 

 

Viimeksi päivitetty ( 26.11.2009 )
 
< Edellinen   Seuraava >